Olen Anni 21- vuotias media-alan opiskelija. Tällä hetkellä on meneillä kolmas ja viimeinen opiskeluvuoteni. Vapaa-ajalla valokuvauksen ja videoinnin lisäksi käyn paljon keikoilla, pelaan videopelejä sekä joskus maalaan tai teen muuta taidetta
Olen kiinnostunut etenkin erilaisten tapahtumien taltioinnista, niin videoiden kuin kuvienkin muodossa, ja kokemusta festarikuvaamisesta, minulta jo löytyy hieman.
Innostusta valokuvaamiseen minulla on ollut lapsesta saakka. Ensin kuvailin isäni vanhalla digikameralla ja pian sainkin jo oman sellaisen, joskin vähän uudemman, ja siitä se sitten lähti. Joskus kuvasimme sisarusteni tai kavereiden kanssa myös hauskoja videoita tai lyhytelokuvia.
2023 syksyllä aloitettuani media-alan opinnot olen innostunut enemmän videoiden kuvaamisesta ja editoinnista. Myös graafisen suunnittelun opettelu on ollut mielekästä. Olen päässyt tekemään asiakastöitä NYT -yrittäjyyden kautta.
Tulevaisuudessa haluaisin kehittää studiokuvaustaitojani, päästä työskentelemään enemmän monikameratuotannoissa, sekä kuvata lisää musiikki- tai muita tapahtumia. Olisi myös hienoa päästä joskus mukaan tuottamaan musiikkivideoita.
Haaveena olisi myös käsikirjoittaa ja ohjata oma lyhytelokuva.
